.. ja mitä näitä ny o?
Eilen käytiin taas Sösen kans Tampereella, pääpointtina Private Line@Jack The Rooster. Lähettiin kotoo kuitenkin sen verran aikasin, että ehdittiin Anttilaan, koska meikäläisen piti ostaa sieltä säärystimiä varten lankaa. Ajoin auton (jälleen kerran) Frenckelin aukiolle, sieltä käppäiltiin Anttilaan ja vastoin odotuksia, ensin tokaan kerrokseen hakemaan ne langat. Mukaan tarttui 2 kerää mustaa Crystalia ja 2 kerää Rose Mohair Lux:ia yks (1) musta ja yks (1) valkoinen kerä. 2 kerroksen kassat ei toiminu, niin suunnaattiin takas ekaan kerrokseen ja musiikki/leffa-osastolle. Sieltä tuli ostettua Glee:n 1. tuotantokausi ja Saiturin joulu. Sitten oli pakko mennä maksamaan ennen, kun tulee muutakin mukaan.
Anttilasta lähdettyämme, jätettiin ostokset autoon ja käveltiin Roosterin edestä kohti Tammelaa ja Subwaytä (te jotka siellä olette käyneet tai asutte, niin mietitte, että miksei kumpikaan niistä kahdesta lähemmästä kelvannu, niin teille vastauksena: NO MUTTA KUN TAMMELA!). Subwaystä suunnattiin sitten rautiksen Siwan kautta Coffee Houseen, josta ostin kaakaon mukaan (ne mukit on pienentyny, kun siellä myydään nykysin tazza kaakaoo). Jotta ehdein juomaan kaakaoni ennen kuin mentiin Roosteriin sisälle, niin kierrettiin keskustorin kautta ja jätettiin laukut samalla autoon.
Ja sitten ei muuta kun Roosteriin. Liput oli 7€ (sis. narikka). Henkkareita ei ehditty kysyä, kun jo näytin niitä. Takki ja huivi narikkaan, perinteisesti ekana vessaan ja sitten hakemaan istumapaikkaa salin puolelta. Paikat löyty miksauspöydän edestä, siinä hetken istuttuamme hain meille limsat ja sitten vaan ooteltiin, että Praikat tulis lavalle. Odotellessa tuli heitettyä taas ah-niin-hyvää- juttua ja naurettua melkei vedet silmissä.
Kellon ollessa jotakin puoli kahdentoista ja kahdentoista välillä, se odotettu hetki koitti. Muutama uusi biisi heti alkuun ja sitten alkoi vanhoja biisejä sadella, tuli (tekstin otsikkonakin oleva) Broken promised land, 1-800 out of nowhere, Gods of rewind jne. Sösen ipodilla tuli jokunen video kuvattua ja jahka hää saa ne ladattua, niin linkitän ne tänne.
Keikka loppui (kuten yleensä) liian pian ja sitten koitti kotiin lähdön aika. Tuli taas jammailtua ihan hyvin biisien mukana, kun soi Adam Lambertin If I Had You, niin tuli väläytettyä, että:"joku tietää, että me kuunnellaan tätä, kun on samanlaista sumua mitä siinä musavideossa."
Kotiin tulin siinä kahden aikaan yöllä, herätysaikaa kun vaihdoin kännykässä, niin ilmoituksessa luki, että:"herätykseen aikaa 4 tuntia 9 minuuttia.", että jippiaijei ja hilpee meininki.
Aamulla se kello sitten pärähti soimaan 6:50, vakio torkun painallus, kello soi uudelleen 7:00, painoin lopeta, mutta menin kuitenkin kalenteriin laittamaan vielä yhden torkun ja lopulta nousin ylös joskus vartin yli 7. Perus aamutoimenpiteet ja koululle tulin 8:08, kysyn vaan, että MIKSI? oisin voinu hyvin herätä ekan kerran vasta puol kasi, ni olisin vielä hyvin ehtiny.. Opettaja oli laittanu sähköpostia, että tulee vasta noin puoli kymmenen, tehkää muutama tehtävä. Nyt kello lähentelee kymmentä ja olo helpotttuu koko ajan, kun tietää, että ei enää kun muutama tunti ja pääsen kotio nukkumaan. Jos tarkkoja ollaan, niin koulua olis tältä päivältä jäljellä 2,5h. EI paha.
Ajattelin, että jos laittaisin Gleen tai Saiturin joulun pyörimään, mutta en taida viittiä, kun varmaan ekan 5 minuutin jälkeen jo nukahdan..
Tällasta tällä kertaa ja kuullaan taas. Loppuun vielä entiedäkoskaotettu kuva Private Line:sta
tykkään tosta kuvan ympäristöstä jotenki (:
Private Line-Prozac Nation@Jack The Rooster
Private Line- 1-800-Out of nowhere@Jack The Rooster
Private Line-Gods of rewind@Jack The Rooster
Private Line-Down came the rain@Jack The Rooster
perjantai 25. marraskuuta 2011
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
that's right.
Tunnisteet:
cuddle,
cuddling,
hug,
hugging,
love cuddling
lauantai 19. marraskuuta 2011
Tampereella shoppailemassa pitkästä aikaa
Ensteks Lielahteen Lankamaailmaan, josta ostettiin:
Sitten suunnattiin Frenckelin aukiolle parkkiin ja sieltä Kahvila Valoon syömään vähän jotain. Valosta siirryttiin Sokokselle, josta mulle löytyi Blendin pitkä neulepusero korkeella kauluksella:
| 3 kerää punamustaa Cool Flamme:a, 2 kerää Milanoa ja nro 10 bambukierrepuikko. |
| musta-harmaa-valkonen pitkä kaulahuivi. |
Sokokselta ostettiin meikälle myös villaset legginssit, jos tarkenisin vähän paremmin. Sieltä siirryttiin sitten vielä kävellen Koskarille ja löysin Gina Tricosta 2 t-paitaa ja mielestäni aivan ihanan kaulakorun:
| tän pitäs olla pyöree, mutta nyt se näyttää vähän soikeelta. |
maanantai 14. marraskuuta 2011
Vielä jonakin päivänä..
haluan käydä seuraavissa paikoissa:
- Amsterdam
- New York
- LA
- Tanska
- Thaimaa
Lista tulee varmasti pitenemään vielä aikaa myöden..
Lentokoneessa en ole ikinä ollut ja mahdollisesti voi hieman jännittää, jos joskus sinne pääsen..
- Amsterdam
- New York
- LA
- Tanska
- Thaimaa
Lista tulee varmasti pitenemään vielä aikaa myöden..
Lentokoneessa en ole ikinä ollut ja mahdollisesti voi hieman jännittää, jos joskus sinne pääsen..
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
what a lovely way to wake up..
Ensimmäisessä herätyksessä ei valittamista, kun Manu tuli mun pään viereen maate, mutta toisessa herätyksessä sitten onkin jo vähän eitykkäämistä, kun keittiön radiosta alko kuulumaan Arttu Wiskari-Tuntematon potilas ja sitten hetken päästä äitee tulee kysymään, että:"tuuks sää korjaamaan tota kutimustas, ku sulla on käyny pikku fiba siinä?" Tiedän paljon mukavempiakin tapoja herätä aamulla.
lauantai 5. marraskuuta 2011
mielenkiinto 0
Otin blogistani taustakuvan pois, kun en jaksanut sitä, halusin vaihtaa, 2 minuuttia oli syksyiset lehdet, sekin noita valmiita kuvia, mutta sitten se jotenki ei vaan iskeny kuitenkaan, niin nyt on tää blogi sitten jonkun aikaa ilman mitään sen erikoisempaa taustakuvaa.
and again and again and again..
Kohta oikeesti vedän pääni kaljuks ja alan ostamaan erilaisia peruukkeja..
Värjättiin äiteen kans tänäpä mun hiukset mustasta tumman mahongin väriseks. Odotin, että heti kun istun tuolille ja äitee ottaa väriputelin käteensä, niin se sanoo jotain että kuin värjään taas, että miks en anna vaaleitten kasvaa takas. Noh, äitee otti ja yllätti, kun laittokin värin melkein koko tyvikasvuun ennen kun avas suunsa:"voi ku hienoja vaaleita, antaisit näitten ny kasvaa, mummun mieliks vaaleet hiukset.. Ja nää pirun rastat pois, ihmisen hiuksia kuuluu harjata monta kertaa päivässä ja hoitaa kunnolla. Sulla olis niin upeet hiukset, ku antaisit niitten kasvaa normaalisti ja hoitaisit kunnolla." Vastasin, että":no jos mää annan tän jälkeen kasvaa vaaleet takas, ni alaks sää sit maksaa mulle taas parturis käyntejä, et saan raitoja, ku mää en kokonaan vaaleeta päätä halua?" En muista enää mitä vastas, mutta kai tuli vähä niinku sovittua, että tän illan jälkeen en enää värjää muuta kun raitoja sitten joskus..
Ja tässä nyt oon sitten hetken jos toisen miettinyt, että jos ny si vielä kampaisin nää vähäset rastani auki. En vaan yhtään tykkäis siitä, kun hiukset on ihan pään myötäsesti niinku ne olis suoristusraudalla ja pirunmoisella lakkamäärällä vedetty sellasiks.. Sitten taas en jaksais jokapäivä tupeeratakkaan, kun tosiaan hiukset on kuitenkin niin hyväkuntoset ja suorat ku mitkä, ni niit ei ihan äkkiä tupeerata vaan tarvii krepata ensin ja sitten tupeerata, sitten harjata selväks ja vielä kerran tupeerata, että ne olis mun mieleiset.. Toki ne olis ehkä kaks-kolme viikkoo sellaset suht helpost tupeerattavat noista kohdista mitkä on ollu rastoina, mut äkkiä ne taas tulis tikkusuoriks..
Rastoissa on just se hyvä puoli, kun hiukset ei mee päänmyötäsesti, niit ei tarvii mitenkä erityisesti laittaa ja ku niitä ei tarvii harjata.
Yksinkertaisuudessaan ja lyhykäisyydessään olen sitä mieltä, että: RASITTAVAA!
Sit jos olisin yhtä kapee kasvonen kun esim.
niin ei olis mitään ongelmaa.
Kuitenkin sen takia yritän kolmatta kertaa rastoja, kun tykkään
röllimäisestä tyylistä niin älyttömän paljon, just tollasesta takkutukasta, että on rastaa, lettiä ja suoraa, mutta kuitenkin sekasin olevaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)