Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. elokuuta 2013
Ihana syksy
Ootan jo kovasti sitä kun ilmat viilenee ja voi alkaa käyttään enemmänkin villavaatteita. Mielessä koko ajan kuinka iltahämärässä kävelee pitkin katuja, villatakki päällä, villasukat+tennarit tai maiharit jalassa, pipo päässä ja tumput kädessä. Ehkä jopa kuumaa juotavaa jos on vaikka Helsingissä käymässä.
sunnuntai 2. lokakuuta 2011
testing, testing, 1,2,1,2,3
Millainen piristysruiske tekee syksystäsi paremman?
Pieni piristys tekee poikaa
Et varsinaisesti kuulu niihin ihmisiin, jotka masentuvat äärimmilleen kesän loputtua, vaan osaat nauttia myös koittaneesta syksyisestä vuodenajasta. Välillä lyhenevät päivät ja kolea sää saa sinut kuitenkin tuntemaan olosi surkeaksi, joten ehkä voisit yrittää piristää päiviäsi yksinkertaisin keinoin.
Miltä kirkasvalohoito kirkasvalolampulla kuulostaa? Entä saattaisiko kirkasvalokuulokkeista masennuksen hoitoon olla sittenkin jotain hyötyä? Keksi yhdessä ystäviesi kanssa luovia keinoja helpottaa syksyn pimeitä iltoja - järjestäkää vaikka valon juhlat jonkun viikonlopun kunniaksi!
Tosta viimeisestä tuli heti mielikuva, että: vitsi kun olis kiva joku ilta olla ystävien kans, syödä ite leivottuja herkkuja, polttaa kynttilöitä kattella elokuvia ja pelata disney monopolia tai trivial pursuittia (:
Kuinka rehellinen olet?
Olet huippurehellinen!
On hienoa, että joku uskaltaa sanoa oikeasti, mitä mieltä on. Muistathan silti, että hyvät tavat edellyttävät toisinaan pieniä valkoisia valheita. Älä pahoita läheisesi mieltä vain sen tähden, että haluat aina kertoa oman mielipiteesi. Voit olla suora myös töksäyttämättä ikävästi.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011
kuvapostaus
Kipeenä ollu lauantai illasta asti,
tullu juotua taas parit mukilliset kuumaa mehua.
Merlinin yhdessä jaksossa oli se witch hunter mikä lie,
ni sillä oli hieno muste"kippo"
Mummeli toi äiteelle omenoita..
.. joista äitee teki omenahilloo.
Puuha-Pete taas toi porkkanoita..
.. joista pari oli tosi isoja.
Syksyn ja kylmentyneiden öiden merkki:
Miina nukkuu suurimman osan yöstä sisällä
Oon ostanut lankoja, joista toisesta oon tehny kaverille pipon,
tosin sitä lankaa oli 2 kerää ja pipoon ei menny ku 1 vajaa,
niin on ollu 1 kokonainen sitten laatikossa. Teen siis uuden pipon,
jossa kudon tota 7 veikka lankaa kaksinkerroin ja mukana kulkee tumman vihreä Rose Mohair.
Näistä mun piti tehdä itelleni villatakki, mutta seuraavan kerran, kun menin Vapikseen,
niin ihastuinkin enemmän siihen mustaharmaaseen väriin.
Nyt mulla on sitten 6 kerää lankaa, joista voisin tehdä jolle kulle toiselle villatakin/paidan.
maanantai 29. elokuuta 2011
emmää ymmärrä!
Tietoliikenteen jatkokurssin tehtäviä tässä pitäs kai tehdä, mutta niinku yksi Kiroileva siili vihkoistani kertoo:"emmää ymmärrä!" Onneks on kiva ryhmänohjaaja/opettaja, joka kertoo vastaukset, ni itte ei tartte, kun kirjottaa vaan.
Tuli luettua kaimaseni kuomaseni vanhat blogitekstit läpi ja parista tuli taas niin hyvä fiilis, kiitos erittäin kivojen ja ihanien muistojen. Kaikesta on kiittäminen TAP:ta, herra C:tä (mein henk. koht. parisuhdeterapeutti) sekä tietysti kaimaani, unohtamatta 2 ihmistä jotka lainaavat meille autojaan, jotta pääsisimme keikoille.
Mun piti tehdä tossa vkoloppuna parikin kuvista koostuvaa merkintää, mutta koska olen laiska, tyhmä ja saamaton, niin en sitten tehnytkään. Nyt on siis tullut ostettua syksyä/talvee varten pitkähihaset trikoopaidat, kaipasin sellasia viime talvena, koska oli helvetin kylmä, tattis äiteelle, kun osti ne sekä uudet farkut. Torstaina ostin sitten huuto.netistä monen monta kuukautta, erinäisistä lähteistä kattelemani kameran. Oon erittäin tyytyväinen kauppoihin, yhteydenpito oli nopeaa ja sain pakettini jo perjantaina, joskin Huittisten postissa oli ollut niin kiire koko aamu-/iltapäivän, että en saanutkaan sitä vielä silloin kun oli tarkoitus, mutta sainpahan kuitenkin sitten 4 tuntia myöhemmin.
Kameralla piti kuvata Isabellassa, kun oltiin Aki Radio & Happotykin keikalla, mutta koska en vielä löytänyt kamerasta asetusta jossa saisi säädettyä yhdessä ja samassa kuvaustilassa sekä valotuksia, että suljinaikaa, niin kuvista onnistui tasan 3 eikä nekään hääppösiä ole, mainittakoon vielä, että en haluis kuvata salaman kanssa, koska se ottaa niin perkeleesti silmiin ja vie kuvista sen tunnelman pois, kun valaistus muuttuu täysin. Laitan ne kuvat tähän tekstiin sitten, kun pääsen kotiin.
Perjantaina EI PITÄNYT toimia taksina, mutta eihän moisesta kuitenkaan kieltäytyä voi, kun matkan varrella oli poikien päämäärä. J kyllä otti ja yllätti eräässä asiassa, mutta näitä sattuu yhdelle jos toisellekkin. Vähän oli taas ahdasta, olisin voinu mennä takaluukkuunkin, mutta lyhyt matka, ni kyä sen kesti. Autosta hyppäsin ulos kuin gaselli konsanaan ja onnellisesti levis tavarat Mersun viereen.. Nii ja Hämeenkyröstä Huittisiin on 100 000 kilometriä ainakin yhden mukaan.
Tulevaa viikonloppua ootellessa, ensinnäkin se alkaa meikäläisellä jo torstaina, kun perjantai on vapaa. Torstaina on Essentia@Jack the rooster, Tampere ja lauantaina sitten Teemu & Påjat@Pub Hannibal, Tre ja Aki Radio & Happotykki@Ravintola Pinta, Nokia

Tunnisteet:
Aki Radio ja Happotykki,
blogger,
blogi,
Essentia,
hämeenkyrö,
Isabella,
Jack The Rooster,
koulu,
Kyröskoski,
Ravintola Pinta,
syksy,
talvi,
TAP,
Teemu ja Påjat,
tietoliikenne
sunnuntai 7. elokuuta 2011
syksy tulee
Huomasinpa tässä, että aion tehdä 3 villatakkia ja kaikki saman ohjeen pohjalta, mutta jokane on eri värine..
2 teen itelleni ja yhden kaverille. Toisen omistani teen varmaankin Noki langasta ja värinä tuollanen missä on vaaleensinistä ja liilaa. Sitten toisen taidan tehdä muuten mustaks, mutta selkään teen valkosen tekstin.. Kuvia tulee sitä mukaa, kun ne valmistuu (:
Keskiviikkona alkais koulu, ei kiinnostais yhtään, varsinkaan ne työharjottelut mitä meillä on ties kuinka monta viikkoo.. Toisaalta oon ilonen, että on vika vuosi, ni pääsee sitten tuoltakin pois (mikälisikäli vika vuosi ei jostain syystä mee ihan penkin alle). Mutta sitten kesällä viimeistään tars keksiä, että mitä sitä tekee seuraavaks..

kutominen,
neuletakki,
noki lanka,
novita,
syksy,
vika vuosi,
villatakki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)