Näytetään tekstit, joissa on tunniste TAP. Näytä kaikki tekstit

tiistai 6. joulukuuta 2011
Yksi pieni, pieni, pieni pyyntö vain..
.. Windows Media Player soitti hetki sitten Adelen Rolling in the deep kappaleen ja tuli mieleeni toive/ajatus, että voi juku jos joskus kuulis kyseisen kappaleen Laten tai Kurvisen esittämänä..
Tunnisteet:
Adele,
cover,
Juha,
Juha ja Lauri,
Lauri,
Rolling in the deep,
TAP
maanantai 26. syyskuuta 2011
Helsinkiin ei mennä enää ikinä..
.. paitsi just lauantaina mentiin. Kävästiin Cybershopissa, kun mun tartti ostaa uusia korviksia:
Illalla oli sitten Underground attack, Matthau Mikojan ja TAP@Gloria.
Gloriassa oli kylmempi kun ennen taikka sitten se olin vain minä joka olin jäässä. Eka bändi ei oikein innostanu, varsinkaan, kun sanoista ei meinannu saada selvää ja laulaja näytti Axl Rose kopiolta. Matthau Mikojanin keikka oli aika perus setti, semi jees. TAP:n keikka taas, no sanotaan siitä vaikka, että sellasta sattuu yhdelle jos toiselle ja aina ei voi mennä putkeen. Keikan jälkeen sitten oltiin ulkona jonkun aikaa, jotkut ei vaan ymmärrä, kun niiden seuraa ei kaivata. Puoli kahden-kahden aikaan sitten lähdettiin kävelemään Anskulle, matkalla hirveet spekuloinnit.
Kun Anskulle päästiin, niin kissa sisältä mukaan ja kellarikäytävään juoksuttaan sitä. Kyllä oli neiti innoissaan ja asiaa tuntu olevan. Tämän jälkeen leffa pyörimään, oli hieman omituinen, ei järin hyvä. 5:19 katoin vikan kerran kelloo ja heräsin 8:10, että hieman väsyttää moisten unien jälkeen..
About varttia vaille yks lähdettiin sitten Anttilalle ja sieltä ostin parit puikot
Tällasta tällä kertaa. Torstaina alkaa sitten työharjottelu mikä kestää 24.11. asti, paikkana mulla on jäähalli.
ja tuohon blogin otsikkoon vielä toinen jatko: .. paitsi ehkä 16.2.2012, syy ilmoitettakoon myöhemmin ;)
ylhäällä vasemmalla: 4mm luinen laajennuskoru
ylhäällä oikealla: 1.6mm BCR sininen
alhaalla vasemmalla: 5mm laajennuskoru
alhaalla oikealla: 1.2mm BCR öljynvärinen
Gloriassa oli kylmempi kun ennen taikka sitten se olin vain minä joka olin jäässä. Eka bändi ei oikein innostanu, varsinkaan, kun sanoista ei meinannu saada selvää ja laulaja näytti Axl Rose kopiolta. Matthau Mikojanin keikka oli aika perus setti, semi jees. TAP:n keikka taas, no sanotaan siitä vaikka, että sellasta sattuu yhdelle jos toiselle ja aina ei voi mennä putkeen. Keikan jälkeen sitten oltiin ulkona jonkun aikaa, jotkut ei vaan ymmärrä, kun niiden seuraa ei kaivata. Puoli kahden-kahden aikaan sitten lähdettiin kävelemään Anskulle, matkalla hirveet spekuloinnit.
Kun Anskulle päästiin, niin kissa sisältä mukaan ja kellarikäytävään juoksuttaan sitä. Kyllä oli neiti innoissaan ja asiaa tuntu olevan. Tämän jälkeen leffa pyörimään, oli hieman omituinen, ei järin hyvä. 5:19 katoin vikan kerran kelloo ja heräsin 8:10, että hieman väsyttää moisten unien jälkeen..
About varttia vaille yks lähdettiin sitten Anttilalle ja sieltä ostin parit puikot
nro 7:n pyöröpuikko 80cm ja nro 8:n neulepuikot.
Anttilassa ei ollu mustaa, niin tarvi mennä Sokokselle.
Sieltä löyty sitten mustaa Kelo lankaa se 7 kerää ja sit ostin vielä 1 valkosen.
Näistä teen nyt villapaitaa. En tiedä vielä minkä kuvion teen tosta valkosesta.
Tän villatakin alotin 13. päivä ja sain sen tänään valmiiks. Ainoastaan napit puuttuu.
Tällasta tällä kertaa. Torstaina alkaa sitten työharjottelu mikä kestää 24.11. asti, paikkana mulla on jäähalli.
ja tuohon blogin otsikkoon vielä toinen jatko: .. paitsi ehkä 16.2.2012, syy ilmoitettakoon myöhemmin ;)
Tunnisteet:
Anttila,
Cybershop,
Gloria,
Helsinki,
Kelo,
kutominen,
laajennuskorut,
lävistyskorut,
Matthau Mikojan,
neulepuikot,
novita,
pyöröpuikko,
Sokos,
TAP,
työharjottelu,
Underground attack
tiistai 20. syyskuuta 2011
Ohi syyskuun..
Syyskuu on jo ehtinyt pitkälle, reipas viikko jäljellä. Huomaa, että on talvi tulossa, kun palelee enemmän ja vaatekerroksia saa laittaa päälle. Villavaatteita varsinkin tulee käyttöön enemmän ja siksipä on hyvä, että on yksi jo valmiina, seuraavakin on jo suunniteltu.
Tulevana viikonloppuna piti olla kolme keikkaa, mutta eilen tuli tieto, että sunnuntain koko tapahtuma on peruutettu. Jotenka nyt on menoa sitten vaan perjantaina ja lauantaina. Perjantaina mennään Lempäälän Villihanheen kattomaan Aki Radio & Happotykkiä. Lauantaina lähdetään sitten Helsinkiin, siellä on Gloriassa TAP ja Matthau Mikojan. Lauantaiks on sovittu, että myydään paitoja, pinssejä, levyjä ja julisteita muuten paitsi tietysti keikan ajan.
Koska sunnuntaina ei olekkaan kiire Tampereelle, niin oon Helsingissä sitten vähän pitempään, käydään siskon kans mm. lankaostoksilla. Täältä kun ei saa Novitan Kelo lankaa, niin täytyy ostaa se sitten muualta, tässä tapauksessa Helsingistä. Ajattelin myös ostaa nro kasin puikot, kun tuo ja Noki lanka kuuluisi kutoa sellaisella ja meillä suurimmat puikot on kutoset.
Ennen kuin lopetan tän tekstin kirjoittamisen, niin kerron vielä, että viime perjantaina oltiin Turussa kattomassa (huikee yllätys= ) TAP:ta, Radio Sadan 22 vee synttäribileissä Klubilla. Kyseisestä illasta en oikeastaan muista paljon mitään, koska jumitin aika pahasti ja väsymystä oli ilmassa oikein urakalla. Ainoat mitä muistan, on, että äitee osti mulle kameralaukun Anttilasta (kiitos siitä) ja kun oltiin oltu Klubilla hetki, niin Kurppa, Late ja Hal.. siis Hk käveli ohitte ja Hk pyysi meitä myymään paitoja yms. vastasin jotakin tyyliin, että:"muuten kyllä, mutta mun ainakin tarvii lähtee pian keikan jälkeen, mutta Sösestä en tiedä." .. Noh keikka tuli ja meni ja kun laitoin äiteelle viestiä, että ilmoittaa kun haluaa lähteä, ei tullut vastausta, siispä laitoin saman viestin Puuha Petelle, ei tullut vastausta, vartin päästä soitin ja sovittiin, että kohta lähdetään. Istuin sitten sen ajan siinä myyntipöydän vieressä Sösen seurana. Hetken kuluttua kuitenkin tuli Hk ja sanoi:"ei näitä kukaan osta, laittakaa nää kasaan." Kohta tämän jälkeen sitten lähdettiin ulos ja oli aika lähteä kotia kohti. Perinteen mukaan oli pakko pyssätä Auran ABC:lle ja hakea kaakao sisältä.
Lauantai-iltana oli sitten vuorossa Lovex omassa kotikaupungissani ja se oli sellanen keikka, että siitä ei oikeastaan sitten sen enempää, kun että:"kyllä taas saa olla 'ylpeä' siitä, että asuu täällä."

maanantai 29. elokuuta 2011
emmää ymmärrä!
Tietoliikenteen jatkokurssin tehtäviä tässä pitäs kai tehdä, mutta niinku yksi Kiroileva siili vihkoistani kertoo:"emmää ymmärrä!" Onneks on kiva ryhmänohjaaja/opettaja, joka kertoo vastaukset, ni itte ei tartte, kun kirjottaa vaan.
Tuli luettua kaimaseni kuomaseni vanhat blogitekstit läpi ja parista tuli taas niin hyvä fiilis, kiitos erittäin kivojen ja ihanien muistojen. Kaikesta on kiittäminen TAP:ta, herra C:tä (mein henk. koht. parisuhdeterapeutti) sekä tietysti kaimaani, unohtamatta 2 ihmistä jotka lainaavat meille autojaan, jotta pääsisimme keikoille.
Mun piti tehdä tossa vkoloppuna parikin kuvista koostuvaa merkintää, mutta koska olen laiska, tyhmä ja saamaton, niin en sitten tehnytkään. Nyt on siis tullut ostettua syksyä/talvee varten pitkähihaset trikoopaidat, kaipasin sellasia viime talvena, koska oli helvetin kylmä, tattis äiteelle, kun osti ne sekä uudet farkut. Torstaina ostin sitten huuto.netistä monen monta kuukautta, erinäisistä lähteistä kattelemani kameran. Oon erittäin tyytyväinen kauppoihin, yhteydenpito oli nopeaa ja sain pakettini jo perjantaina, joskin Huittisten postissa oli ollut niin kiire koko aamu-/iltapäivän, että en saanutkaan sitä vielä silloin kun oli tarkoitus, mutta sainpahan kuitenkin sitten 4 tuntia myöhemmin.
Kameralla piti kuvata Isabellassa, kun oltiin Aki Radio & Happotykin keikalla, mutta koska en vielä löytänyt kamerasta asetusta jossa saisi säädettyä yhdessä ja samassa kuvaustilassa sekä valotuksia, että suljinaikaa, niin kuvista onnistui tasan 3 eikä nekään hääppösiä ole, mainittakoon vielä, että en haluis kuvata salaman kanssa, koska se ottaa niin perkeleesti silmiin ja vie kuvista sen tunnelman pois, kun valaistus muuttuu täysin. Laitan ne kuvat tähän tekstiin sitten, kun pääsen kotiin.
Perjantaina EI PITÄNYT toimia taksina, mutta eihän moisesta kuitenkaan kieltäytyä voi, kun matkan varrella oli poikien päämäärä. J kyllä otti ja yllätti eräässä asiassa, mutta näitä sattuu yhdelle jos toisellekkin. Vähän oli taas ahdasta, olisin voinu mennä takaluukkuunkin, mutta lyhyt matka, ni kyä sen kesti. Autosta hyppäsin ulos kuin gaselli konsanaan ja onnellisesti levis tavarat Mersun viereen.. Nii ja Hämeenkyröstä Huittisiin on 100 000 kilometriä ainakin yhden mukaan.
Tulevaa viikonloppua ootellessa, ensinnäkin se alkaa meikäläisellä jo torstaina, kun perjantai on vapaa. Torstaina on Essentia@Jack the rooster, Tampere ja lauantaina sitten Teemu & Påjat@Pub Hannibal, Tre ja Aki Radio & Happotykki@Ravintola Pinta, Nokia

Aki Radio ja Happotykki,
blogger,
blogi,
Essentia,
hämeenkyrö,
Isabella,
Jack The Rooster,
koulu,
Kyröskoski,
Ravintola Pinta,
syksy,
talvi,
TAP,
Teemu ja Påjat,
tietoliikenne
sunnuntai 7. elokuuta 2011
HämyHämyHämyHämy
noni, kesän odotetuin tapahtuma on nyt sitten takana eli kesä on ohi.. Superhyperisot kiitokset TAP:lle taas huikeesta keikasta.
Oli ensimmäinen kerta ainakin meikäläisellä, kun menin Hämyvesteillä eturiviin, siitä on muistona mustelma kyynerpäässä ja ne 2 videoo mitä kuvasin, niin niissä erittäin säröinen äänenlaatu.
TAP-Maailma huutaa@Hämyvestarit 6.8.2011
Se odotettu vesisadekkin tuli sitten, vähän myöhässä tosin, mutta pääasia, että tuli kuitenkin TAP:n aikana, fiilis nousi vieläkin korkeammalle mikälisikäli se oli enää mahdollista..
Apulannan aikana sitten kuultiin/nähtiin hienoja uutisia ja täytyy kyllä sanoa, että en ole varmaan vielä tähän päivään mennessä ollu näin onnellinen jonkun toisen puolesta (:
Huomattiin myös, että oli alkuillasta kovin outo olo, kun aikaisempina vuosina TAP on soittanut ekana päivänä ekana tai tokana, mutta tänä vuonna se soitti tokana päivänä ja ulkolavalla toiseks viimeisenä. Niin ne asiat vaan muuttuu ja tämä on niitä asioita, jotka ei harmita yhtään.
Levyäni en vielä saanut, mutta ei kai sillä niin kiire ole, biisit kuitenkin on koneella ja yks akustinen livekeikka löytyy levyllä, niin enköhän niillä pärjää Glorian keikkaan asti (=

lauantai 30. heinäkuuta 2011
Tie mulle näytä Amarilloon..
"Tie mulle näytä Amarilloon
Sinne kuulun kuin puolukat hilloon
Suorin tie nyt Amarilloon
Ja luokse _MIEHEN_ kauneimman
Tie mulle näytä Amarilloon
Monen mailin päässä viel oon
Näytä tie nyt Amarilloon
Ja luokse _MIEHEN_ kauneimman"
ei mulla sit muuta ookkaan eilisestä mainita paitsi:
"Onks kukaan kattonu Lauria? ennen sillä oli levee/iso valkonen perse, mutta nykysin on pieni ruskee, eiks se oo nii, et ku vähän aurinkoo saa, ni tulee ruskeemmaks?" vai miten se meni, mutta pääpiirteittäin noin..
ja Ilveksen Amarillossa on ihan liian monta ovee ja se on kovin sokkeloinen..

torstai 28. heinäkuuta 2011
siitä, täältä ja tuosta..
Eilen vein Manun eläinlääkärille, oli ensimmäinen kerta, kun ei tarvinnu odotella. Niinkun oltiin epäiltykin, niin Manulla on silmätulehdus, saatiin tippoja, joita pitäs viikon ajan aamuin illoin laittaa. Noh meillä ne ajat ei oo kovin tarkat, koska Manu ei oo aina kotona. Eläinlääkäri, kun laitto ekat tipat, niin ei Manu pistäny yhtään hanttiin, illalla kun äiteen kans laitettiin, ni eka meni hyvin, mutta kun piti toiseen silmään laittaa, nii Manu vähän heilutteli päätää, mutta lopult kuitenki otti ihan nätisti. Tänään aamulla Manua ei näkyny missään, ni tipat laitetaan vasta tällee iltapäivällä, kun äitee tulee töistä..
Vaihdoin vähän blogin ulkoasua, mitä tykkäätte? Ite tykkään enkä lähde vaihtamaan taas hetkeen, mutta mielipiteensä saa silti kertoa..
Huomenna olis sitten TAP@Sokos hotel Ilves, Amarillo, Tampere.. Oltas voitu olla/voidaan olla paita ja levy myyjiä, jos ne löytyy siks..

torstai 21. heinäkuuta 2011
Yhtä jalkaa lähdettiin, kaste tuuli lasissa..
Koska olen laiska, tyhmä ja saamaton, niin kopsasin Sösen blogista alla olevan tekstin. Sen verran sain aikaiseksi, että muokkailin sitä oma kohtaisekseni..
Tekstissä esiintyvien henkilöiden nimet muutettu, henkilöllisyyksien salassa pitämiseksi..
Kaikki alkaa siitä, että on Tammerfestien ensimmäinen päivä/ilta, suosikkibändini nimeltä Tuiskun Antti Popittaa on YO-Talolla keikalla. Ennen lähtöä ehdin olemaan vielä pahasti koukuttavassa Facebook nimisessä sosiaalisessa mediassa kirjautuneena sisään ja kun huomaan Kultapienen olevan kirjautuneena, niin mieleeni juolahti muistikuva, kun kyseinen henkilö Porissa valitteli/ihmetteli/miten sen nyt sanoo oikein, että miksi heillä ei oo paitamyyjiä. Ehdotinpa siinä sitten hälle, että täältä olisi tulossa 2 vapaaehtoista, jos tarvetta on. Kultapieni vastasi, että:"ketkä, kerro, niin laitan heti listalle."
Tämän jälkeen otimme suunnaksi Tampereen ja vakkariparkkipaikan Frenckelin aukion ja Keskustorin välisen alueen ja pääsinpä vielä vakioruutuunkin, voi sitä onnen iltaa, joka oli kylläkin vasta alussa.
22.03 päädyttiin Yo-Talon eteen
Ja se mitä näimmekään heti aluksi, oli aiheuttaa molemmille niin idiootti varman hymyn feissille ettei tosikaan. Noh, onneksi me molemmat kuitenkin tajuttiin olla tekemättä sitä. Kun saatiin faktoja, yhteen jos toiseenkiin asiaan, sekä monen monituisen mutkan kautta pairat ja cd:t (josta muuten riitti myöhemmin hupia vaikka millä mitalla) siihen kaikkien pällisteltäviksi.
Tietysti myös muutama enemmän tai vähemmän murhaavaa katsetta unohtamatta, alkoi semmonen kolme tuntinen (saatan olla väärässä, ehkä jopa enemmän?) istuminen.
Eka bändi nimeltään Genre (katoin nimen julisteesta, jonka Söse mulle nappas siitä YO-Talon läheltä) oli semi hyvä, en pistäis pahakseni, jos näkisin toistekkin..
45minuutin ja risojen jälkeen saimme ne meidän odottamat kultapojut lauteille.
Fiilis oli katossa, ainakin meidän istumaboogie woogiella. Kaikkea mukavata nähtiin, Söse kuvas ja minä sain jopa pari paitaakin myytyä siinä Tästä asti aikaa zibaleen aikana... Täytynee mainita että tais keikka mennä siihen top kolmoseen, Vimman ja Hämyt -08:n kanssa.
Lopulta kun keikka otti ja loppui, minkä seurauksena myös puolet baarista tyhjeni.. Okei nyt valehtelin, lähes koko baari tyhjeni. Minkä seurauksena myös meillä oli puolet hauskempaa viikkailla paitoja että jotta sieltä sitten helpommin löytyis se mitä etsii, *WINK WINK*.
Kohta Jumalamme suusta kuului käsky:
"Nonii likat, sitten roudaamaan".. Arvaa roudattiinko? Ehei.
Taustakankaan kanssa kyllä hetken jos toisen sähläsimme, ihmetellen itsekkin saatiin se kokoon. Tosin ennen tätä olimme jo tehneet tuttavuutta sen lämppäribändin tyyppien kanssa (Antti ja Frank, kun kuulivat meitin nimet, niin ne olikin Frank ja Frank), emme omasta halustamme mutta anygay.
Hiljalleen ulospäin hivuttautuen, tosin emme olleet 'siinä vaiheessa ettei jalka oikeen enää kanna'. Totesimme että Rumpalin sana on laki, joten olemme luottavaisilla mielin seuraavaa keikkaa odotellessa.
Heitimme ihme juttua mm. jäähallista ja kyrsän syömisestä Lujan entisten jääkiekkoilioiden kanssa, tais siinä samaisessa jutussa myös ilmaantua mansikka kakku. Älkää kysykö.
Tätä jatkui hetken kunnes huomasimme että loput kadonneet lampaat olivat eksyneet pihalle.
Monet naurut aiheutti "kultapienen" puolikas Suomen kansallispuvusta eli tuulitakki, jatkopaikkaa miettiessään moni siihen väläytti että "sä et pääse mihinkään ton takkis kanssa" ja "sää pääset vaan Roosteriin ton takkis kanssa/ainoo paikka mihin sää ton takkis kanssa pääset on Roosteri".
Lopulta kun nämä olivat paikkansa valinnut. Ilmoitimme menevämme samaan suuntaan johon taisi "rakas" tai "kultarakas" väläyttää että tehän tulette meidän kanssa samaa matkaa. Kovin kauas ei päästy kun pikkuinen kailotti kovaan ääneen "Joukkue seis, pelaaja puuttuu!". Taisimme tässä vaiheessa aiheuttaa sellaisen-ei pahalla-tarkoitetun-justjust-katseen edeltä mainitun naamalla.
Kenties jopa tämä tekomme.. ääh, antaa olla
Lopulta kun olimme pahamaineiseen jatkopaikkaan päässeet, tosin tässä välissä olimme kuulleet ties mitä ja kohdanneet ties mitä. Lyhyesti ja ytimekkäästi: Kotkat!. Hyvästelimme osan porukasta ja jatkoimme omaa matkaamme ties minne.
Koska me kahdestaan ollan niin yber tylsiä ihmisiä skippaamme suoraan ne tapahtumat ja jatkamme kohdasta jossa näimme nämä edellä mainitut taasen.
Noin reilun tunnin/parin päästä kun olimme kieroksemme suorittanut tulimme siihen tulokseen että nyt alkaa väsyttää ja on pakko päästä kotio nukkumaan.
Mutta mites sitten kävikään. Jouduimme ohittamaan tämän pahamaineisen jatkopaikan uusiksi. Emmekä nyt välitä että kiertoteitä olisi ollut vaikka muille jakaa, mutta ei. Mutta takaisin asiaan, juuri kun olimme ohittamassa tätä mestaa eteemme sattui kukas muukaan kun lämppäri bändin kitaristi eli aiemmin mainitsemani Antti.
Heitimme ties mitä härön omituista juttua sen kanssa kunnes huomasimme rakkaamme tulevan ulos kukkasen kanssa, tehden jotain ihme ilmeitä meikäläisille.
Rakas myös ilmoitti ettei tykkää meistä enää ja meitä pitäis potkia päähän.
Ah, niin mekin sua rakas <3.
Tässä vaiheessa myös seuraamme oli liittynyt jostain puskista eräs kitaristi sankari ja huomasimme että kummasti meillä oli yhteisiä tuttuja, joista myös juttua riitti hetken jos toisenkin. Koska kyseiseen jatkopaikkaan ei enää päässyt sisälle päätimme viettää hetken jos toisenkin tämän kitaristi sankarin kanssa jutellen siinä kylmällä katukivetyksellä KUKKALAATIKOLLA! *hehhe*. Tämä kertoi miten joutuu häihin soittamaan bassoa, jota ei (muistaakseni) ole ikinä ennen tehnyt. Basistina (tai ainakin omasta mielestäni sellaisena) koin tehtäväkseni "lohduttaa" tätä sanomalla että jokainen kitaristi osaa soittaa bassoa mutta asia ei toimi toisin päin.
- tähän väliin kuuluis tekstiä paljonkin, mutta kaikkea tapahtunutta ei koko maailmalle kuulu kailottaa, ja kuten sanottu pidemme henkilöllisyyden piilossa.
Sanotaan vaan sen verran että olemattomat vatsalihakset olivat kovilla kaiken sen nauramisen johdosta, ja pitänee vielä se mainita että sitä on mukava huomata olevansa "haukan katseen alla", tosin ihan pienen hetken, mutta perkele! -
Tapahtuneesta A tapahtuneeseen C jonka paikkana toimii tällä kertaa Petri Nygård:in keikka bussi, ja kaikille siis tiedoks että ulkopuolella!
Mutta koska ja kun emme tästäkään halua/saada/viitsitä kertoa olette ulkona kuvioista, niinkuin TAP:n levy bussin ikkunassa.
Yhtä tai no paria biisiä ei voi enää ikinä kuunnella ilman ettei idioottimainen virne pyri naamalle, ja joillekkin teki vaikeuksia erottaa Rendez-Vous ja Halestorm toisistaan. Oudot oli yöpymis paikat itse kullakin ja toteamme vaan että <3
Loppuun vielä Sösen kuvaamat videot:
TAP-Veden Vankila
ja
TAP-Tästä asti aikaa [Kolmas nainen cover]
sitten vielä 2 biisiä, joita nykyisin kuunnellessa tulee mukavasti yksi lisä-ääni mukaan
Nickelback-Burn it to the ground
ja
Halestorm-Bad Romance [Lady Gaga cover]

maanantai 16. toukokuuta 2011
KIIITOS!
Voi jumatsuikka mikkä bileet oli eilen Klubilla. Eka bändi ei kyllä iskenyt meikäläiseen yhtään, mutta Hey Heather oli jo sitten kuunneltavaa (tuli myös tapahtuman loputtua todettua että ainakin basisti ja kitaristi on hauskoja heppuja). TAP:lta paras keikka tähän mennessä, jos joku yrittää vihjata että se johtuisi tietystä kahdesta hetkestä niin kiellän kaiken, oli ihan kokonaisuudessaan oikeesti paras. Vähän ehkä harmittaa, että tajusin vasta bussissa ne Aapån vihjailut vappuna:"Klubilla soitetaan/fiilistellään sitten kahden keikan edestä", mutta onneks on hyvä kuvamuisti, eräs tietty momentti on ehkä ikuisesti jäänyt mun verkkokalvoille *rakkaus*. Toivottavasti kuitenkin tulee jotain kautta tietosuuteen, että joku on saanut edes toisesta momentista kuvan jonka sitten voi ovelasti käydä pöllimässä. Keikasta jäi mieleen myös Den glider in, selkeesti oli joku salaliitto, kun nää ties, että Suomi voittaa, sekä Kiellä kaikki, joka vedettiin niin nopeesti, että eräs nimeltä mainitsematon laulaja tais unohtaa sanat yhdestä kohdasta, mutta se ei menoa haitannut, pääsivätpähän ainakin kattomaan jääkiekkoo ajoissa.
Tuli sitä tietysti jälleen kerran "nolattua" itsensä TAP:n keikan aikana, mutta ei se väärin oo jos vähän palvoo..
Iltaa kuvaamaan voisin tähän vielä laittaa pari tiettyä lausetta
:"WHAT THE FUCK?!"
:"vain yksi banaani kahdeksasta voi olla Chiqita-banaani."
:"mites ne miesasiat?"
:"anna mulle rahaa, ni mä ostan sulta ton levyn."
:"mää maksan siitä 10 senttiä."
:"jos se nyt on 10 senttiä, ni jouluna se on jo 12 euroo."
:"myyn sulle ton papan pääliskauppaa."
jne.
Lyhyesti ja ytimekkäästi: Hauskaa oli ja Hämeenlinnaan mennään vaikka potkukelkalla.

maanantai 2. toukokuuta 2011
Klara Vappen!
Kyllä Suomen kesä on sitten ihana, kun vappunakin sataa lunta. Itselläni ainakin kesä alkaa vapusta.
Mentiin siis parin vuoden jälkeen taas Tampereelle Keskustorille Vappurockkiin, esiintyjinä oli Joonas Lepistö, Damian Cullen Band, Suicide Love Boat, TAP, paitsi, että kuultiin paikan päällä, että TAP ei esiinnykkään tänään, koska miksaus kusee. Se jos mikä harmitti, mutta oli siellä sitten sentään SLB ettei ihan turhan takia kuitenkaan menty. Katottiin keikat ja lähdettiin sitten Tammelaa kohti kävelemään, kun päätettiin mennä Heselle syömään. Söse siinä sitten kysy heti, että:"näänkö mä väärin? vai onko toi huivipäinen Aapo?" ja nyt sitten periaatteessa tehtiin vasten "sääntöä", kun juostiin ne kiinni vaikka on tää sanonta, että:"miesten ja bussien perässä ei juosta." tj. eihän se pitkä matka ollut, mutta tällälailla kun on ollu jonkin aikaa aikamoisessa yskässä, niin pienikin rasitus tuntuu heti keuhkoissa. Toivotettiin jätkille hyvät vaput ja harmiteltiin niiden kanssa keikan peruuntumista, totesin, että:"15. päivä sitten." johon Aapo vastas, että:"sillon soitetaan kahden keikan edestä-fiiliksellä." eli sitä ootellessa (:
Kun oltiin Heseltä selvitty, nii mentii sitte takas Keskustorille katteleen kojuja, loppuen lopuks sieltä tarttu mukaan uudet arskat, Superman-vyösoljella varustettu vyö sekä koskaolemmeihania, niin TAP-rannekorut..

perjantai 15. huhtikuuta 2011
hey ho, lets go..
Tulipa taas käytyä pitkästä aikaa Seppäläs, idea oli, että jos löytyy hyvät housut, ni ne saa kyllä maksimissaan maksaa 20€. Kiersin koko kaupan läpi ja sit löysin yhden housut missä oli käsinkirjotettu hinta 44,95 tarrahintalappu 29,95, eli vähän yli ajatuksen, mutta menin kuitenki koittaan niitä, olivat hyvät sitte kattelin vielä kynsilakkoja ja valkkasin kolme.. Menin kassalle ja sitte ku myyjä otti housuista hinnan, ni ne oliki tarjouksella 13,49 eli ei pöllömpi hinta farkuista. Kokonaisuudessaan siis sain farkut ja kolme kynsilakkaa sillä 20 eurolla..
simmotteet ostokset...
Huomenna sitten kutsuu Tampereen Gloria missä on Joonas Lepistön jotain vaali juttuja, musiikista vastaa Suicide Rowboat, Aki Radio & Happotykki (Aapo, Juha ja Sepi/TAP) sekä Matthau Mikojan akustisesti (=

tiistai 12. huhtikuuta 2011
bye bye Hollywood hills i'm gonna miss you..
Opettaja lähti menee, ni aattelin muokkailla blogin ulkoasua.
Halusin tästä keväisemmän, toivottavasti ei oo liian sekava nyt, ite ainaki tykkään..
-------------------------------
Tulinpa tänää taas pyörällä kouluun, toivottavasti iltapäivällä on poutaa ettei taas sada vettä.
Oon saanu Tuhkakaupunki kirjan melkein luettua, ni pitää käydä tänää kirjastost hakemas Tuija Lehtisen Rafaelin enkelit kirja, koska isosiskol on sen jatko-osa Mikaelan enkelit eikä sitä nyt ruveta jatko-osia lukemaan ennen ekaa osaa..
-----------------------------
Eilen heräs Suicide Love Boatin street teamikin taas eloon ja liityin siihen heti. Saa nähdä mitä sitä sit tulee tehtyä, kun ei täällä päin oo ainakaan vielä ollu eikä keikkakalenterissakaan ole ilmotettu, että olis keikkoja, niin ei ainakaan keikkajulisteita sitten tuu liimailtua. Tarroja on aina kiva lätkiä ties mihin, toisin kun niitä flyereita (antisosiaalinen? kun olen). Kyllähän noihin muualla oleviin tapahtumiin tulee kutsuttua aika usein kaikki kaverit fb:ssä ja sitten t-paitoja pidettyä, niin sekin on hyvää mainosta..
Koulun alussakin tuli heti mainostettua bändejä mein ryhmäläisille, kun oli niitä SISU-äänestyksiä ja sitten kahdelle tytölle jotka mein ryhmään kuuluu/kuulu, niin niille tuli laitettua biisejä, että kuunnelkaa. Toisen sain käymään jo yhdellä keikallakin, Sillanalusrockissa (:
---------------------------------------------
En tiiä mikä noissa t-paidoissa on, kun ennen ei oo mikään kuristanu, mutta nyt viime aikoina on ruvennu ns. henkisesti ahdistaan noi slb t-paidat, kun on esim college-huppari sellasen päällä, nii tuntuu, että ne t-paidat kuristaa.. Lauantaina kun oltiin Baronissa kattomas TAP:ta, nii ostettii sitte t-paidat vaikkei ne ollu kovin hienot, henk.koht. oisin ainaki tykänny punasesta tekstistä ja logosta enemmän, koska bändin taustakangaskin on keikoilla sellanen, mutta toisaalta kivaa piristystä ja erilaisuutta tuo keltanen logo ja nimi.. Siitä sitten eilen otin kauluksen irti ja varmaan tänään tai huomenna sitten ompelen pääntien kuntoon ettei lähde purkautuun. Mietin vielä, että tarsko slb-paidoistakin samantein se irrottaa, niin vois sit samalla kertaa kaikki ommella..
----------------------------------
taas tuli sekametelisoppaa, en varmaan vaan osaa kirjottaa pelkästään yhdestä aiheesta..

Cassandra Clare,
Club Baron,
Cruise crew,
lukeminen,
Mikaelan enkelit,
muokkaus,
Rafaelin enkeli,
street team,
Suicide Love Boat,
TAP,
Tuhkakaupunki,
Tuija Lehtinen,
ulkoasu
perjantai 8. huhtikuuta 2011
it's friday!
Tulevat perjantait tulee ilmeisesti oleen aika mukavia, kun opettaja sano hetki sitten, että:"Nää perjantait on niin pitkiä, ollaan täälä kolmeen asti, varmaan ainoo ryhmä mikä on niin pitkään, mutta ei me kyllä täälä luokassa tulla koko aikaa istumaan, että kyllä me voidaan mennä vaikka autoliikkeisiin potkiin autoja, ku teillä niitä autoja on ja vähä mein liikkessäki käydä."
Eilen tää samainen opettaja näytti meille Ladan ensimmäisen mainosvideon ja sitte kerto miten oma poika oli kusettanu sitä ja sitte vaimostansa jotain. Sitte se sano, että:"mun on lukujärjestys niin täyteen buukattu, että mulla on toinen ryhmä samaan aikaan tein kans, että mää en rupee kahden luokan väliä juokseen, ni teillä on osa verkko-opiskelua, se on sitte iha sama ootteko te täälä vai kotona tekemässä niitä tehtäviä, kuhan teette." päästiin sitte puol kahdelta kotio..
-------------------------------------
Eilen aamulla, ku etittiin mein opettajaa, lukkarissa nimilyhenteenä oli KIMÄ, ni aateltiin, että se on se mies joka meille opetti markkinataloutta tai jotain ekana vuonna, mutta sitte selviski, että tää opettaja on nainen jonka nimi on Kirsi, tuli sitten vähän yksinäni naureskeltua, kun tuli mieleen tää yks Klubi missä olin sanomassa Chrisille jotain ja sitte sanoinki vahingossa "Kirsi." ja pari kertaa sit kutsuttiinki Chrisiä Kirsiks.. sitte sitä alko käyttää pari muutaki, ni jätettii se nimen käyttö siihe...
Kyllä huomaa, että koulu alko taas, ku tulee naurettua kaikelle ihan hölmölle mille ei normaalisti naurais lainka..
--------------------------------------------
Tänään on kiva ilta tiedossa, kun 2/3 "kolmosista" "shattanan khakharoishta" tulee meille viikolopuks ja huomenna tulee sitte vielä yks. Huomen illalla kutsuu sitte Vammala ja Club Baron with TAP (=

tiistai 29. maaliskuuta 2011
Sekametelisoppaa jälleen
Oon varmaan vuoden verran aikonu hankkia Private Linen musaa taas koneelle, mutta en oo saanu aikaseks, tänään sitten, ku laitoin levyt taas vaihteeks levyhyllyyn pahvilaatikoista, ni löysin puoltoista levyllistä praikkoja.. Nyt sitä on sit tullu kuunneltua jonkun aikaa ja tulipa tässä hinku päästä niidenkin keikalle pitkästä aikaa, viimeks (ja ekan kerran) nähny 26.10.2007 Viking Isabellalla..
--------------------------------------------------------------------------
Tässä sitä on nyt sit oltu viikko kipeenä. Ne muutamat kerrat mitä oon aiemmin ollu kipeenä, niin on ollu vaan 1-2 päivää ja räkätautia, mutta nyt on sit ollu sitä ja yskää. Huomenna olis tarkotus ollu mennä takas työharjotteluun, mutta taitaa jäädä välistä, ei siitä tulis muuta ku niistämistä, yskimistä ja varmasti tän taudin levittämistä, ni parempi vaan laittaa aamulla terkkarille ja töihin viesti, että lepoo vielä tääkin päivä..
-------------------------------------------------------------------------------
Toivottavasti tää tauti on häipyny jo kauas ens viikolla, kun perjantaina tullee "vieraita" ja lauantaina Vammalaan kattoon TAP:ta (=
-------------edit 30.3.2011-------------
Nyt on sit loppuviikkokin saikkua.
Jos tulee lisää oireita, olo huononee tai vaan tuntuu että ei täst tuu mitään, ni terkkariin yhteys ja polilla käymään.. Että sellasta sitten tänään..
Voin kertoa, että terkkari suositteli käyttään hunajaa kun se rauhottaa kurkkua, niin kekseinpä tässä että imeskelen teelusikallisen hunajaa illalla ennen kun meen nukkumaan, jos sit ei yskittäis koko ajan.. kuulostaa kyllä aika ällöttävältä..

kipeä,
nuha,
Private Line,
TAP,
työharjottelu,
yskä
torstai 3. maaliskuuta 2011
torstai ilta ja loma pian ohi
Mulla on ollu täs kohta kaks päivää ihan maanantai-ilta fiilis ja meinasin jo kerran sanookkin, että en nähny sitä ohjelmaa, kun olin laivalla vaikka oikeesti olin kotona ja katoin sitä tiettyä ohjelmaa..
Toisaalta ootan innolla maanantaita, koska työharjottelu jatkuu ja Tiimarissa on oikeesti kivaa olla työharjottelussa ja sen takia näkee mummuakin joka päivä vajaan tunnin verran, kun käyn siellä syömässä.
Mutta sitten taas, sunnuntaina en voi enää istua edes yhteen asti yöllä koneella lukemassa ja kuuntelemassa musiikkia, koska maanantaina tarvii herätä 8:45 ja nousta ylös 8:55, onhan se toki myöhemmin mitä kouluaamuina, mutta silti niin kovin aikasin...
En kirjottanu viime lauantaista enkä laivareissusta mitään, tai siis kirjotin lauantaista, mutta se ei vaan näy kenellekkään.. Voisin tällee julkisesti kertoo, että ennen kun Pakkahuoneelle pääsi sisälle, nii käytii Backstreetillä, kun mun piti ostaa sieltä huppari, mutta paskanmarjat siellä ollu mitään Disturbia vaatteita, no ei muuta kun isosiskolle viestiä, että jos se kävis helsingissä kattomassa. Käytiin sitten Anttilassa "kattomassa" levyjä ja leffoja, no tottakai molemmille tarttu sieltä jotain mukaan, mun tuli ostettua Saksikäsi Edward leffa ja sitten sellanen dvd missä on Helmiä ja Sikoja + Pitkä kuuma kesä leffat sekä Halestormin Halestorm cd-levyn. Sen jälkeen käytiin viemässä tavarat autoon ja mentiin heselle syömään, ostin sen pannukakku pehmyt-jäätelö tsydeemin ja täytyy myöntää, että oli se ihan semi hyvää vaikka onki varmaa joku valmispussista otettu taikina missä on helkkaristi säilöntäaineita yms. sitten ostin yllätysyllätys kaakaon, koska sinne oli tullu Tazza-masiina, parasta kaakaoo ikinä.. Koska ei keksitty enää muuta, nii mentii autoo istuu ja kuunneltii kolmelta levyltä pari kappaletta, ensin kolme kappaletta Halestormia, sitten yks TAP:lta ja sitten vielä muutama MCR:n uusimmalta, se on niin kauhee nimihirviö etten jaksa sitä kirjottaa. Oli hauskaa kun auton ikkunat meni huuruun ja ku jammailtiin tietysti biisien mukana ja "basari-jalat" vähän hakkas, niin auto heilu epäilyttävästi. Tuli taas piirreltyä ja kirjoteltua niihin ikkunoihin vähän kaikkee. Vihdosta viimein, kun tuli aika, että pian aukee ovet, niin poistuttiin autosta ja tuli vähän awkward moment, kun kaikki jonossa olevat käänsi päänsä meitä kohde, ihan ku siellä autossa olis tapahtunu jotain mitä siellä ei TODELLAKAAN tapahtunut : D.. Päästiin sitten sinne Pakkahuoneelle sisälle ja ooteltiin, että TAP alottaa, no kun se alotti, niin voi jukranpuikerot sitä fiilistä, oli kyllä niin mahtavan huikee keikka, että suoraa TOP3 parhaat keikat ikinä listalle meni. Jännä juttu on se, että päivällä just oli puhuttu siitä, että mikä keikka on ollu fiilikseltään paras ikinä tähän mennessä.. Kymppilinjasta ja Negativesta en sit sanokkaan mitään, kun ensin mainitusta en tykkää yhtään (vaikka yks niide biisi koneelta löytyyki) ja Negative ei vaan iske enää..
Laivasta sitten sen verran, että reissun aikana join 5 kupillista tazza-kaakaoo enkä juonu ku 2 lasillista Hattivatti-juomaa.. Tuisku esiinty sen puoltoistatuntia ja kuvasin kaikki biisit, yhteensä 17 videoo löytyy ja niistä on nyt 4 youtubessa, loput menee tässä sitä mukaa kun ehtii.. Täytyy sanoo, että se oli kyllä aika huonosti järjestetty, että se keikka oli Ocean's Clubissa ja yleisön tarvi olla siellä tuolien väleissä ja kulkukäytävillä, koska Tuiskulla ja tanssijoilla oli se tanssilattia käytössään. Mun mielestä olis ollu paljon parempi, että se olis ollu Moulin Rouge teatterissa vaikka sinne ei kai olis mahtunu yhtä paljon yleisöö, mutta olis ainakin ollu vähän tilavampaa..
Äitee osti mulle ja meille laivalta vaikka mitä: poliisimestari muki ja kulho (kerään kaikki muumimukit ja -kulhot), 2012, Eat/pray/love, Karlssonin veljekset, Step up 3 leffat, mulle valkonen t-paita missä on mustalla pienellä präntillä tekstiä ja jonkunnäkönen kuva keskellä, isosiskolle mekko ja vaikka mitä muuta.. Olin tosi yllättyny, että sain hyvin nukuttua vaikka äitee tuhisi aika kovaan ääneen ja jäät rytisi aika hyvin laivan kylkiin, mut kai sit olin vaan niin väsynyt.. Kaiken kaikkiaan kiva reissu.
Seuraava keikka onki sitte vasta parin viikon päästä, kun MCR tulee Suomeen. Harmi sinänsä, että mulla ei oo mitään fiilistä ja oon muutaman kerran unohtanu koko keikan, tulee kiva ahaa-elämys, ku näkee sen lipun laatikossa.. Sitten taas kun mietin sitä, niin mulla on aina ihan sellanen fiilis, että nään Adam Lambertin vaikkei se todellakaan siellä ole.. Tänään S laitto viestin, että jossain kulkee huhu, että Bruno Mars/Marz mikä lie olis niiden lämppärinä, repesin hieman, koska nehän on aivan eri musagenree, ni mikä järki niiden olis olla samalla keikalla??
Niinkun tossa aikasemmin mainitsin, niin Backstreetin liikkeestä ei löytyny Disturbia huppareita, niin tilasin sitten tänään sen Ace of Spades (vai miten se ny meni) hupparin ja ilmeisesti se oli viiminen, koska sitä ei löydy enää tuolta sivulta..Eli sitä sitten ootellaan tässä vajaa kaks viikkoo, kattoo nyt kuinka nopeesti ne sen toimittaa..

torstai 27. tammikuuta 2011
almost itku ja little peck
Jösses mikä ilta eile, tuntu ettei TAP alota ikinä, Cabaret oli kans yks discohelvetti; kaikki muijat samannäkösiä ja äijät yritti olla jotai businesmiehiä.
Siirryttii vähä enne puolta yhtä lavan etee ja tuli sit tehtyä parin neidin kans diili, että saadaa ekan biisin alussa olla keskellä, ni mein lakana+plakaatti näky paremmi. 20 vailla 1, ku TAP sitte vihdoin alotti, ni siirryttiin siihen keskelle, ootettiin, että Juha alkaa laulaan ja näytettii tää lakana+plakaatti, Lauri sitä repes, mutta ainaka en huomannu, että Juhan ilme olis muuttunu. Sinä sait jo kaiken kappaleen aikana Lauri näytti ihan siltä, että se itkis ja sitten ku nosti päänsä, ni ihan kun olis leuka värissy ja sit Söse sano, että Juha näytti samalta, tuli iha sellane fiilis, että pakko päästä halaamaan, kun ei haluu nähä niitä sen näkösinä, sitte vaa sanotii Sösen kans, että "Juha halaa nyt sitä." "Late halaa nyt." ..En nyt muista, että mikä biisi se oli, mutta nähtiin Venttiili uusintana, eli Kurppa (Juha siis) ja Late pussas (kuulostaapas joltai 4 vuotiaan sanomalta) sanoin Söselle, että jos tos videopätkäs näkyy vaan Laten takaraivo, ni huudan ja paljo. Encorena kuultiin uusintana (n. puolen vuoden jälkee) Pauli Hanhiniemen Tästä asti aikaa coveri, tällä kertaa se meni ainaki sanojen osalta nappii ettei käyny niinku Hämyillä viime kesänä, että toka säkeistö unohdettii melkein täysin.
Varmaa joku viikon verran menee, et saan kaikki videot youtubeen, mutta sitä mukaa, kun ne sinne menee, ni linkitän tänne (:
Jahka keikka loppu ja lähettii ulos, ni monen mutkan kautta päädyttiin torin laidalle kebab pizza-ravintolaan, muut tilas ruokaa, mutta mun ei ollu yhtään nälkä enkä ees syö muuta "roskaruokaa", kun ranskalaisia. Sitte ku muut sai ruokansa, ni vähän päästä yks kokeista toi mullekki lautasellise ruokaa naaman etee, siinä oli ranskalaisia alla, kebab lihaa päällä ja joku pieni annos salaattia, vähän tuli awkward moment, kun ei tosiaan pätkääkä nälkä ja sitte ku ei syö sellasta ruokaa, mutta onneks mauno sitte söi niitä kebab lihoja siitä päältä..
Siinä puol neljän jälkee, ku oltii Huittiste puolel jo aika pitkäl, ni katoin, että liikenteenjakajan päädyssä seisoo joku, sain melkein sydärin sen takia.
Nyt istun sitte "ahkerana" ja "pirteenä" koulussa, lepposat 2 tuntia unta takana ja pitäs jotai budjetoinnin tehtävää tehdä. Ei tuu kesää.
Eipä tässä aamusti sitte muuta.

cabaret,
kebab,
liha,
pori,
ranskalaiset,
roskaruoka,
TAP
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
all my life, i've been waiting..
Tänään olis sitte taas pitkästä aikaa hiuksien katkomista tiedossa, ku maanantaina tuli varattua aika.
Aluks piti laittaa vaaleenpunaset tekokuidut takasin, ku ne on vielä tallessa, mutta sitte ku äitee soitti maanantaina ja kysy sopiiko keskiviikko kello 15.15, ni tuliki mielee, että piruviä, ku olis siistiä, jos saiski tumman sähkönsiniset tekokuidut noitten vaaleenpunasten sijaan..
Täytyy sit heti kysyä parturilta, että löytyykö niitä sinisiä mitkä ainaki sillo kaks vuotta sitte oli, ku siellä kävin (olen toki käynyt tässä välissäkin :D) ja laitettii noi vaaleenpunaset.
Parturin jälkee meenkin sitte äiteelle makutuomariks, kun menee käymään parissa vaatekaupassa ettimässä hyvää asua lauantain juhliin (meitsi saa olla kuskina). Vaatekaupoista siirrytään ruokakauppaan mistä tars ostaa kaks kerää softy lankaa, että vihdoin pääsis alottaan säärystimet. Kun kotio pääsee, ni voiki sit kiinnittää hakaneuloin hihat tunikan kädenteihin kiinni ja sitte langan kans vaa pujottelemaan silmukoiden läpi. Kun hihat oon saanu kiinnitettyä, nii ei tarvi enää muuta tehdä lankojen päättelyn lisäks vaan tunika on sitte täysin ready *wuhuu*..
Illalla sitte siinä ysin maissa otetaan suunnaks Pori, poiketaan vaan täälä linkka-asemalle ja otetaan kyytiin pari shattanan shakshalaishta ja ehkä harjavallasta mauno vielä mukaan. Porissa sitte Cabaret baariin kattoon TAP:ta.
Ans kattoo kuin käy, ku näytetää mei komia lakana+2plakaattia tsydeemi, (kuvaa sitten myöhemmin, ei paljasteta etukäteen)
p.s. otsikko ei liity mitenkään tähän tekstiin, päässä vaan sattuu soiman Adam Lambertin Pick u up kappale (:

harjavalta,
kutominen,
makutuomari,
parturi,
pori,
TAP,
tekokuitu,
tunika
lauantai 22. tammikuuta 2011
Huuda ja koko maailma sun kanssa huutaa
Johan oli sitten aikamoisen zembalot Helsingissä ja Tampereella, kiitokset suuret erinäisille ihmisille jotka sen ansaitsevat. Eihän tästä voi muuta sanoa, kun muutamat välispiikeissä kuullut lauseet lainata ja pari kuvaa jakaa tänne.
"Sitä mukaa vedetään rikkaasti mutta vähällä rahalla.."
"Muistakaa tämän illan jälkeen kieltää kaikki aivan kaikki"
"Lämmitellään nivusia, että päästään illalla perille.."

perjantai 17. joulukuuta 2010
2 päivää koulua ja sitten on se odotettu joululoma..
Tässä sitä koittaa, että sais otettua imurin käteen ja alkaa imuroimaan, mutta kun ei huvita.
Koulun jälkeen tuli käytyä seppälässä kattomas kuinka rumia vaatteita sielä on, mutta oho, ku tuliki ostettua kaks pitkähihasta paitaa;

- mustaharmaa raidallinen neuletakki missä on 78% akryyliä, eli ei lämmitä yhtään mitään

-mustaharmaavalko ruudullinen ruudullinen kauluspaita missä on musta huppu, loving them.
Jos sais ton imuroinnin alotettua ja tehtyä suht nopeesti, ni sit vois vaan kutoo tän 7-8 tuntia ennen ku voi ruveta tekeen lähtöö kohti Hämeenkyrön Venttiiliä ja TAP:n keikkaa..
Lopuks vielä video mistä on biisinpätkä soinu kaks päivää päässä: "uu Kitty cat"

torstai 16. joulukuuta 2010
whataya want from me
Tulipas sitte kuitenki päästyä eilen Tampereelle vaikka ensin ei meinannu ollenka onnistua.
Anttilasta tuli haettua Adam Lambertin For your entertainment -levy, vihdoinki, en ookka ku 2 vuotta sitä halunnu. Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä levy piti kans ostaa, mutta eipä löytyny, hankin sen sitte myöhemmi.
Klubilla oli kyllä iha loisto boogie, bändit oli mitä parhaimmat mahdolliset näistä kotimaisista.
Ovet aukes 20.00, Lovexin piti alottaa, mutta olivat joutuneet perumaan, niin illan alottikin sitte Heijaste, aluks oli vähän hiljasta, mutta katos, ku A-J sano, että:"tätä seuraavaa kappaletta ei oo soitettu pitkään aikaan vaikka se on kauan jo kulkenu meidän mukana. Fiilistellään vähän menneitä; Hetkille." oi vitsi mitkä fiilikset siitä tuli, kaikki 07-08 ja -09 alkuvuoden kiertämiset niitten mukana ja se kun ääntä lähti vielä. Seuraavaksi oli vuorossa Matthau Mikojan, ei oo oikei musiikki ikinä iskeny, mutta kyllä se silti hyvä keikka oli. Sitten oli vuorossa Suicide Love Boat, mahti keikka jälleen, uusi kitaristi oli hyvä, vähän "ujolta" vaikutti vielä, mutta ehkä sitten kun on muutama keikka takana, niin on jo erilaine meininki. Mikolle kiitokset kaikista keikoista, ikävä tulee. SLB:n jälkeen tulikin Uniklubi, arvakkaa mikä fiilis sen aikana oli? meinasin nukahtaa, väsytti hieman. Mitä vittua? kyllä sit taas piristi ja Kukan aikana oli pakko tehdä perinteiset "biisinraiskaukset" ja "valssata", jostain tuli mieleen vuoden takaset Hämyvestarit ja Uniklubin keikka. Kun Uniklubi lopetti, nii oli taas pieni rouding time (se on englantia ja tarkoittaa työaikaan, näin Juhoa lainatakseni ja muistin palauttaa kans) seuraavaksi lavalle kipusi T.A.P, meininki oli taas sellasta, että fanfictionin tuhoomat aivot vähän raksutti taas, mahto Sepillä olla hauskaa, jos huomas, kun vaihdettin Sösen kans vähän paikkaa yhtäkkiä.. Viimisenä oliki sitte Flinch, siltä katottii vaan 2 biisiä ja lähettii veke..Jahka pääsee koulusta kotii, ni tietokone päälle, For your entertainment levy koneesee sisää, kopioi ja sitte replaylle, huamena voi sit kattoo last.fm:stä, että montako kertaa levy tuli kuunneltua..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)