tiistai 27. maaliskuuta 2012

mustetta ihoon ensimmäistä kertaa..

viime perjantaina (23.3.) menin Turkuun ja ensimmäiseks suunnattiin Inksomnium / Bald Fellows :iin kysymään koska olis aikaa tehdä tatuointi. Sanottiin, että tulkaa puolen tunnin päästä uudestaa. Mentiin sitten hakemaan YA:sta bepanthen voide valmiiks ja kun oli aika, niin palattiin Hansaan ja Bald Fellowsiin. Tälläkin kertaa pyydettiin tulemaan puolen tunnin päästä uudestaan, niin käytiin sitten Anttilassa. 20 minuuttia myöhemmin tultiin takas, venailtiin vielä jonkin aikaa ja sitten päästiinkin asiaan. Tatskaaja kyseli onko fontti päätetty ja millasta sitten haluaisin. Söse näytti omaansa, kun pyysin ja sitten jätkä teki koneella pari mallia ja se oli siinä.. Perus putsaus yms. toimet ja mallikuva iholle.
Yllätyin, että kone piti niin vähän ääntä ja syykin siinä sitten selvis, oli kuulemma uudempi kone..
Siitäkin yllätyin, että se ei oikeesti sattunut yhtään, kun ensimmäinen viiva tehtiin. Loppuen lopuks katoin koko sen ajan, kun kuvaa tehtiin.
Noin 20 minuuttia siinä tuolissa istuin ja sitten oli kuva valmis.
Kuvaa mietein joku kaks vuotta ainakin ja nyt se on sitten kyynärtaipeen alapuolella eikä pois lähde.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

new countdown is here


tiistai 20. maaliskuuta 2012

Like it's her birthday

Äitee tuli aamulla ennen töihin lähtöönsä mun huoneeseen, tökkäs mun nenää ja sano:"hyvää syntymäpäivää 20-vuotiaalle, mää keitin sulle kaurapuuroo." paras synttärintoivotus äiteeltä ikinä ^^

iltapäivällä kun pääsen kotiin avaan Britanniasta tulleen syntymäpäiväkortin..
edit 16:16 ->
end of edit-


Iloinen oon kaikista synttäritoivotuksista mitä oon jo saanu ja vielä tänään saan, kiitos vain ^^

torstai 8. maaliskuuta 2012

haluun toteuttaa tän idean jonakin päivänä

En tiedä mistä tää idea tuli, mutta näin se meni;
Lämmin kesäyö, Helsingissä, ratikalla vaan johonkin suuntaan ihan randomilla, valitsen pois jäämis pysäkin fiiliksen mukaan, puhelimesta google maps auki, reittihaku,
paikka a: nykyinen sijainti
paikka b: osoite jonka tiedän
Kävellen kaikessa rauhassa maisemia katsellen takaisin tuntemaani osoitteeseen.

 Paikkanahan voi toimia mikä vain paikka mitä et tunne sen kummemmin, mutta tiedät ainakin yhden osoitteen.
 Kulkuneuvokin voi olla mikä vain millä siellä pääsee kulkemaan ilman, että itse ajaa tai tarvitsee sitä kulkuneuvoa sen jälkeen miettiä.
Samoin se väline josta katsot kulkuohjeesi, voi olla mikä vain mahdollinen.

maanantai 27. helmikuuta 2012

leipomista ja muutama lisäys dvd-hyllyyn..

Torstaina (23.2.) oli iskän synttärit, iskä olis täyttäny 56 tänä vuonna.

Ansku oli tulossa lauantaina kotio.

Päätin siis perjantaina leipoa kakun sekä iskän synttäreitten, että Anskun kotiin tulon kunniaks.

    
siellä se on uunissa, hetki ennen kun oli aika ottaa pois.
Kakun ohje:
2dl Kolmen Konstin perunajauhoja
2 ½ dl sokeria
200 g margariinia
3 munaa
1 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1 dl rouhittua suklaata
½ dl kermaa

1. Vatkaa perunajauhot, sokeri ja pehmeä margariini vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita joukkoon suklaarouhe ja kerma. Lisää seos taikinaan.
2. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alimmalla ritillätsolla noin 50 minuuttia. Peitä kakun pinta tarvittaessa foliolla paistamisen loppuvaiheessa.

Lauantaina päivällä sitten oli aika täyttää tämä kakku (vaikka ohjeessa ei moista tehdä, mutta kuorrutuksen löydätte alempaa mikäli ette halua täyttää)

kostutin kakun säilykemandariinien mehulla. 1 iso banaani muussattuna

1 iso banaani sekä vielä puolet toisesta, jotta sai kokonaan peitettyä

säilykemandariineja banaanimössön päälle


Sitten vielä toinen puoli kakusta päälle, kostutus taas säilykemandariinien mehulla.
Kuorrutus;
½ dl kermaa
25 g margariinia
150 g taloussuklaata

3. Kuumenna kerma ja margariini kattilassa ja sulata siihen suklaa. Kuorruta kakku ja koristele.
Ohjeen koristelu:
rouhittua suklaata ja kirsikoita

meikän koristelu: suklaarusinoita.

Omasta ja kanssa syöjien mielestä HYVÄÄ OLI! Kelpaa siis viedä ens maanantaina työssäoppimispaikalle kiitokseks (:

-------------------------------------------------------------------------------------------

Viikko sitten lauantai-iltana (18.2.2012) tuli tehtyä CDON:ille dvd tilaus, kun siellä oli toimituskuluton viikonloppu. Kattelin erinäisiä muita tarjouksia siellä ja lopuolta päädyin 2 kpl/ 7,95 tarjous kohdasta tilaamaan Inceptionin ja Dear Johnin sekä 4,95 tarjouksesta Walk The Linen. Keskimmäistä en oo vielä nähnyt, Inception näin viime talvena ja viimeisen oon nähny 2-3 kertaa, kun on telkasta tullu ja oon laittanu boksille.
Tiistaina luki, että tilaus on postitettu ja tänään se sitten oli postilaatikossa:

maanantai 20. helmikuuta 2012

can't wait the next wednesday

Kattelin boksilta Ilman johtolankaa, kelasin mainoksia ja yhtäkkiä siellä oliki Adam Lambert pyysin Lauraa muistuttaan, että laitan ohjelman boksille jahka IJ loppuu. Nyt ei millään jaksais odottaa keskiviikkoo :D

----------------------------

Varasin muuten tänää parturi-ajan 6.3. 16:10 ^^

maanantai 13. helmikuuta 2012

kuin tyhmä tarttee ihmisen olla?

Oon seonnu aikaa sitten laskuissa, että kuinka monta kertaa on tullu oltua laivalla.

Ensimmäisen Titanicin katselukerran jälkeen oon ruvennu hieman pelkäämään laivalla olemista, mutta silti on tullu mentyä monesti. Leffakin on tullu uudelleen katottua muutaman kerran.
Viime tammikuussa välimeren risteilyalus Costa Concordia ajo karille ja kallistu kyljelleen. Videot ja kuvat nosti taas pelkotilaa laivalle menosta. Silti kuitenkin oon katellu itämeri risteilyalusten viihe kalentereita, että olisko hyvää artistia ja meniskö Baltic Princessille ekaa kertaa elämässää vaikka joko ennen tai jälkeen synttäreitten.
Nyt katon Jim D: Costa Concordia -risteilijän katastrofi -ohjelmaa ja tunnen oikein miten meikän paniikkitila kasvaa ja kuinka tuun oleen niin kusessa taas, jos ja kun mennään seuraavan kerran laivalle.

Pari viime kertaa oon vältelly hissejä ja ihan ikkunoiden vierustoja sekä kannelle menoo, kun on laivalla oltu. Edellis kerralla tuli kyllä käytyä kannella vähän kuvaamassa, helmikuus 2010 oltiin Silja Europalla, isosiskon, äiteen ja lapsuusajan parhaan kaverin kanssa. Kun mentiin kannelle, niin meinasin heti liukastua, voin kertoa että sydän jätti lyönnin väliin ja sitten alko pumpata normaalia nopeempaa hetkellisesti. Kannattaa mennä tennarit jalassa jäiselle+lumiselle kannelle.

Jännä juttu sinänsä, että just lauantaina äitee sano, että:"jaa katos mein täytyy kohta taas mennä laivalle, kun alkaa Gin oleen lopussa." sitähän ei siis voi ostaa Alkosta, ken tietää miksi. Ja pitää sitä nyt kuitenki ees kerran käydä Baltic Princessillä.

Selasin tuossa vielä googlea hakusanalla risteily pelko ja sieltä löytyi yksi blogi (mustikkapaikka.blogspot.com) jossa luki:"Silloin kun olen sellaisele päätynyt, haluan ikkunahytin (jotta näen, jos laiva alkaa upota).." ja se taisi juuri olla se syy miksi itse olen aina pyytänyt äiteetä varaamaan ikkunahytin vaikken paljoa ikkunoiden vieressä viihdykkään, mutta näkeehän niistä ulos vähän kauempaakin.


-tälläinen räpellys tällä kertaa-
kiittään ja kuittaan.